REBOUND

Rebound on neljän lahjakkaan muusikon Rock´n Roll yhtye. Bändin laulaja-lauluntekijän Repa Nurmen(Ex-Melrose)”yhden miehen bändistä” on kasvanut kuudessa vuodessa jo kolme albumia ja useita singlejä julkaissut ”oikea yhtye”. Bändin monipuoliset keikat herättävät yleisön kuin yleisön, ja on ollut hienoa havaita että yleisöä saapuu yhtyeen keikoille kasvavissa määrin, oltiin sitten Sipoossa tai Simossa!

Bändi on esiintynyt Suomen lisäksi mm. Italiassa, Espanjassa ja Venäjällä. Jatkossakin kotimaiden keikkojen lisäksi ovet ovat auki ulkomaisille keikka-areenoille.

Reboundin pyrkii musiikissaan sekoittelemaan tyylejä. Punainen lanka löytyy Rockin, rockabillyn, kantrin ja pop-sävytteisien kappaleiden keskeltä. Pääasiassa bändi luottaa omiin kappaleisiin, mutta keikkasetissä on aina mukana myös linjaan sopivia lainakappaleita, kuten Bruce Springsteenin Hungry Heart, White Stripesin Hotel Yorba tai vaikka Elviksen blues-standardi,Tiger Man.

Reboundin albumit ovat saaneet arvosteluissa loistavaa palautetta ja näkyvyyttä mediassa. Jos haluat tutustua tähän puoleen, löydät linkin Rebound Feedback-blogiin yhtyeen kotisivujen kautta.

Kotisivulla näytteitä myös yhtyeen musiikista, sekä bändin kaikki viralliset videot. Niistä katsotuin White Trash Blues on kerännyt yli 16 tuhatta katsojaa. Se sai myös mukavasti soittoaikaa Radio Rockilla ja se on julkaistu myös useilla eri kokoelmalevyillä.

Rebound:

Repa Nurmi – Laulu ja kitara

Artturi Ranta-aho- Kitara

Tommy Rolex – Rummut ja taustalaulu

Mika Railo – Kontrabasso

Albumit:

Rebound : Highways, Backsides & Sideways. CD/ Download 2009 Jupiter Stroll Records

Rebound: The Royal Decadence. CD/LP/Download 2012 Jupiter Stroll Records

Rebound : Tiger & Ravens. CD/Download 2014 Turenki Records

Tämän lisäksi sekä Jupiter Stroll Records, että Turenki Records on julkaissut bändiltä useita sinkkuja ja bändin musiikkia on kuultavissa useilla koti ja ulkomaisilla kokoelmalevyillä. Onpa muutama Rebound-kappale päässyt jopa Amerikkalaisen dokumentti-elokuvan ääniraidoille!